Olipa hieno päivä. Tavoitteethan oli täynnä siinä kohtaa, kun oltiin päästy janalta jäljelle ja löydetty eka keppi. Kaikki muu oli plussaa. :) Oli hieno fiilis, kun osasi lukea koiraa (ja maastoa) janalla ja mentiin heti oikeaan suuntaan eikä varmisteltu takajälkeä. Kepit löytyi hienosti ja koira jäljesti ihmeenkin tarkasti. :) Esineruudun hahmottaminen oli mulle vaikeaa, mutta koira toi hienosti esineen. Itse möläytin vain sen "tuo"-käskyn, kun koira takaisin tullessa katseli yleisöön päin... Siitä -1 pistettä. Tottis olikin sitten vähän kokemuksen keräämistä. Alku seuraaminen oli aika haparointia ja siksi sitten laukauksiinkin reagoi voimakkaasti (no ekaan kyllä itsekin hätkähdin). Mutta sen jälkeen kyllä skarppasi hienosti. Henkilöryhmässä näkyi myös treenin puute. Hidasteli ja haisteli. Noudot ja hypyt oli kamalia. Tasamaanoudossa tappoi, leikitti ja puri kapulaa ja vielä loppuun ennakoi perusasennon. Hyppynoudossa kolautti itsensä esteeseen jo mennessä, joten takaisin tullessa kiersi komeasti esteen. Estenoudossa taas itse heitin kapulan esteeseen, mutta meni kuitenkin yli. Jäi tosin niin lähelle estettä toiselle puolelle, että koira päätti senkin sitten takaisin tullessa kiertää. Harmittaa, kun koiran koordinaatio ei pelaa tässä enää. Mutta ei kaikkea voi aina osata kerralla. Ja onpahan, mitä treenata. Eteenmenossa oli ihan uutta jekkua. Tai siis sitä tuttua Milla-jänis loikkaa. Mistähän sekin tuli, kun ei palloa ole koko kesänä otettu tässä yhteydessä? Maastosta siis pisteet 199 ja tottiksesta tuomari antoi pisteiksi 86, vaikka nyt kyllä illalla tuli jotain häslinkiä, että meille oli laskenut 10 pistettä liikaa eli oikeesti tottispisteet ois vissiin 76. Mutta siltikin yhteispisteet ois 275 eli ykköstulos ja JK1 kuitenkin! :)

Tästä on hyvä jatkaa. Treenilistalla siis ampuminen, henkilöryhmä, nouto, hypyt ja ainakin 1 kg kapula avointa suunnitellessa.