Tuloksena HYL, yliaikanen 0 ja 5.

 

Eka radalla Milla räimäs heti ekan riman päälle ittensä. Sitten itse hyllytin muurilla hyppäyttämällä sen edestakaisin.

Toka radalla Milla luikasteli mutkissa, mutta puhdas rata. Suuri pettymys oli, että aika ei riittänyt, vaikka itse mielestäni en tällä radalla edes turhia hidastellut.

Vika radalla muuten hienoa menoa, mutta pussin jälkeen koiran askellus ei sopinut hypylle kunnolla ja se sitten räimittiin siivekkeineen nurin. Mutta muuten hieno. Mitä nyt joka radan jälkeen tuntu enemmän, että koiralla on jumia oikeassa takaosassa. Todennäköisesti johtui niistä kurveista, joissa takapää meni koiralta alta.

 

Itselle jäi sellainen fiilis, että kerrankin juoksin ja vein koiraa samalla, eikä se ollut sellaista töksähtelemistä kuin ennen. Ja radat oli sen suhteen kivoja, että pääsin kokeilemaan monia viime aikoina treenattuja juttuja kisoissa ja monet niistä jutuista onnistuikin! Hymy Keppien jälkeen persjättö, ennakoivan jarrutuksia, takaakierron jälkeen persjättöä... Silmänisku Toivotaan nyt, että saadaan koira kuntoon. Nyt tulee parin viikon kisatauko ja tiedossa on koirahierontaa, joten hyvä niin. Iltavenytykset saatiin tehtyä, tosin alkuun Milla selvästikin varoi venytyksiä. Kevyesti pyörittelemällä saatiin kuitenkin lihat siihen kuntoon, että lopulta kuului vaan tuhinaa väsyneen belgin kuonosta. Hymy

Kuvia kisoista. Kuvaajana Tanja Lehto.

1301304660_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tässä ei ennakoivat onnistunu ollenkaan. Milla menee suoraan, suoraan... Ei edes korvaansa lotkauta mun huudoille... Huuto

1301304673_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Venyttää, venyttää... Mutta toi rima pysyi muistaakseni paikallaan... Yllättynyt