Ihan ymmyrkäisenä vieläkin Yllättynyt Ei meidän pitänyt kahta VOI1:stä saada koskaan tai ainakaan nyt? Nauru 

 

Liikekohtaiset arvostelut:

Paikkamakuu 10: No ehkä vähän helppo, kun vieressä treenikavereita, kun ei ollut kuin yksi voittajaluokan koira. Hyvin malttoi betonillakin maata.

Seuraamiinen 8,5: Itse olen tyytyväinen. Ensimmäisessä liikkeellelähdössä äännähti, muuten ok. Parkkihalliseuraamiseksi hyvää tekemistä. Annoin lisäkäskyjä, kun koiran kontakti tippui yleisön suuntaan. Olin ajatuksella, että käytän kerrankin kisatilannetta treenaamiseen, kun tavoitteena ei ollut enää saada sitä ykköstä... Kaavio sisälsi mm. ruudun läpi kävelyä, eikä koira siitä häiriintynyt, joten olen tyytyväinen.

Istuminen 10: Ok ja jälleen koputetaan puuta.

Luoksetulo 9: Seisominen onnistui eli viime hetken pallonheittelytreeni toi taas motivaation seisahtaa. Vähän nytkähti liikkurin käskyyn, mutta liikkui vasta minun käskystä. Edestä ennakoi aavistuksen sivulletuloa, mutta teki sen sivulletulon nätisti, niin hyväksytään nyt se.

Ruutu 10: Enpä ois ikinä uskonu, että meille näin käy. Nauru Lähtiessä pieni ääni, mutta meni hyvin suoraan ruutuun asti ja teki kyllä mielestänikin kympin arvoisen suorituksen. Hymy

Hyppynouto 0: Lasketaanko työtapaturmaksi? Itse hyppy oli seinän vieressä, mutta kapula piti heittää niin kauas, että koira näki sieltä yhtäkkiä nurkan takaa yleisön ja tuumasi hetken niitä. Takaisinpäin tullessa ei muistanut hypätä, enkä itse ehtinyt reagoida niin paljon, että olisin lisäkäskyä antanut. Ja perusjutut noudossa. Tapetaan ja puretaan ja varmaan lähdössä ääntäkin pääsi... Hohhoijaa... Mutta meidän ykköstulokseen mahtui nollakin...

Metallinouto 9: Lähtiessä ääntä, kun yritin valmistella pidä-käskyllä. Ihme kyllä ei nyt pelannut metallia. Luovutus ok.

Tunnistusnouto 9: Meni aika vauhdilla ja haisteli kapulat eri suunnasta kuin yleensä, mutta toi hyvin oman. Pari pyöräytystä suussa, mutta ei paha.

Kauko-ohjaus 7: Millan takana oli paljon yleisöä ja muutaman kerran sitä piti vilkuillakin, mutta uteliaisuutta pahemmaksi häiriöksi en yleisöä kokenut. Yhtään kaksoiskäskyä ei tarvittu! Milla tuli puoli koiran mittaa eteenpäin, mutta olen tyytyväinen siihen, että uudenlaisessa haastavammassa ympäristössä koira ei reagoinut häiriöön tuon enempää.

Kokonaisvaikutus 9: Tuomari tuntui tykkäävän meidän tekemisestä. Ja niin tykkäsin minäkin. Perusongelmathan siellä meillä on esim. noudoissa, mutta kyllä siellä perusvarmuus minun mielestäni Millan kanssa on. Itselläni on luottamus koiran tekemiseen. Tokihan siellä paljon hiomista olisi, mutta me ei ollakkaan ihan niin pilkunviilaajia. Silmänisku


Pisteet 271!

 

Nyt harmittaa vain se, etten voi ilmoittaa ennen sm:iä Millaa enää ulkokenttäkokeeseen, vaikka olisin halunnut niitäkin kokeilla, kun suurin osa kisakokemuksesta on halleista. Toisaalta houkuttelisi kovasti yrittää nyt tällä paketilla sitä koularia voittajasta, mutta yritetään nyt malttaa sinne sm:iin odotella. Nyt tuleekin tokosta hetken hengähdystauko ja keskitytään pk-lajeihin. Tokotaidot pidetään yllä ja hiomiset tehdään sitten lähempänä. Ehkä vähän evl:n pohjia voitaisiin mielenvirkistyksesti ja vaihtelun vuoksi taas kokeilla.