Viime päivityksen jälkeen onkin taas tehty paljon kaikenlaista. Lähinnä on keskitytty pk-lajeihin.

 

13.-15.5. käytiin hakuleirillä ja talven jäljiltä sai todeta, että Milla osaa peruspalasia henkilöhausta jo ihan kivasti. Kouluttajan mukaan vielä pientä hiomista tarvitaan, jotta kisavalmiita oltaisiin. Lähinnä ongelmana on ohjaajan maastonlukutaidottomuus... Myös rullan tuonnissa on pientä viilaamista.

 

22.5. käytiin Joensuussa jälkikokeessa sillä periaatteella, että käydään nyt kokeilemassa, kun kevään jäljet ovat menneet niin hyvin... Noo, tuloksena koulari JK2, mutta maastotyöskentelystä ei voi kyllä kehua koiraa eikä ohjaajaa...

Jana onnistui jälleen kisoissa täydellisesti, mitä ei kovin usein treeneissä tapahdu. Toisen kepin sain nostaa itse, kun Milla ei sitä huomannut ollenkaan ja itse satuin sen maasta erottamaan. Siinä vaiheessa mureni oma luotto koiraan, vaikka vielä ei suuri hätä ollutkaan. No tämän jälkeen koira alkoi eksyä kulmissa ja siinä pyöriessään se jäi maassa lojuviin risuihin kiinni ja veti siitä herneitä nenään ja ohjaajakin hermostui siinä sitten... Lopulta meni niin, että koira ei jäljestänyt, vaan pahimmillaan löi maate metsään... Minä vein sitä sitten jäljelle päin risteilemällä, kun suurin piirtein vielä tiesin, missä jälki menee. Tuurilla sieltä viisi keppiä nousi. Loppusuoralla hukattiin vielä viimeinen kulma, kun viereisellä stadioniolla pärähti Jenni Vartiaista soimaan niin isolla volyymilla, että Millan piti alkaa alueelle päin autokisojen ääniä kuuntelemaan. Aika alkoi loppua, joten lähdin sitten tielle päin, jotta ehtisin ne viisi keppiä vastaanottajalle luovuttamaan ajan puitteissa. Kuudeskin keppi olisi todennäköisesti tällä tyylillä löydetty, jos aika olisi riittänyt...

Mutta kokonaisuutena jälkityöskentely oli kamalaa sekä koiran että ohjaajan vinkkelistä. Minun olisi pitänyt oikeasti luottaa koiraan ja antaa sen tehdä töitä - en olisi saanut hermostua koiralle! (En minä sille metsässä mitään toruja antanut, mutta elekieli oli varmaan aika selkeää...) Toivottavasti Milla ei pidempiaikaisesti vetänyt herneitä nenään... Otsan rypistys Kisahermojen treenausta tarvitaan selvästikin, mutta myös koiralle tarkkuutta jäljen seuraamiseen... Eipähän tarvi voittajaluokan kisoista haaveilla ihan heti. Jäljeltä siis pisteitä 140.

Esineruutukaan ei mennyt niinkuin yleensä. Koira paineli reilusti yli ruudusta jonkin jäljen perässä ja tuomarin kehoituksesta vasta älysin sitä takaisin päin huudella. Milla lähinnä juoksi pöljänä belggarina ruudussa. Alkuun löytyi vahingossa yksi esine. Lopussa, kun lähetin koiraa varmaan kymmenettä kertaa ruutuun ja Millan ilme ja lähtö oli jo sen näköinen, että ei siellä mitään ole, niin löytyi toinen esine ruudun etureunasta. Turhasta juoksentelusta ja palautuksen mälväyksestä johtuen pisteet 28.

Tottis olikin sitten kokeen paras osio, vaikka sitä eniten pelkäsin metrin hyppyesteen takia. Päästiin ensimmäisenä tekemään. Seuraamiskaavio oli hyvä mun ja Millan seuraamiseksi. Loppua kohden kontkti tipahti pari kertaa yleisöön, mutta henkilöryhmässä kontakti pysyi hienosti vaikka senkin treenaaminen on jäänyt vähälle! Liikkeestä jäävät ja luoksetulo olivat hyviä, tokopohjat auttavat tässä.

Tasamaanouto oli kamalaa kapulalla leikkimistä; pudotti kapulan mun jalkoihin ja lähti siitä vielä kunniakierrokselle sen kanssa, mutta toi sentään uudella tuo-käskyllä... Hyppyeste oli todella hieno! Milla ei huutanut minulle ennen suoritusta, eikä kolissut esteeseen kummastakaan suunnasta! Vieläkin ihan käsittämätöntä, että se malttoi keskittyä siihen niin hienosti... A-estekin meni hienosti vaikka kapula vähän vinoon toisella puolen menikin. Milla kiipesi silti mennen ja tullen. Eteenmeno oli vähän hyppelyä, että mihinkäs asti sitä pitikään mennä, mutta vieraalla kentällä ihan ok. Paikkamakuu hyvä.

Tottispisteet siis 91! Nauru Enpä olisi uskonut, että Millan kanssa yli 90:n tottista tulisin tekemään, kun seuraamisessa ja hypyissä on ongelmia niin paljon meillä ollut.

Yhteispisteet 259 eli 2-tulos ja koulari JK2! Hymy Tiedetäänpähän nyt, mitä kesän aikana tarvii treenata.