Tehtiin pitkä ajomatka tottelevaisuuden sm-kisoihin Klaukkalaan. Hellettä oli kamalat 30-astetta... Onneksi autossa on ilmastointi!

 

Joukkueella meni hyvin! Oltiin sijalla 19/69!

 

Antti ja Juno teki huippusuorituksen alokasluokassa pistein 174,5 ja samalla hankkivat koularin TK1! :)

 

Me Millan kanssa käytiin kokeilemassa taitojamme ja häiriöherkkyys oli ongelmana sekä ohjaajalla että koiralla. Oma asennekin oli helteen takia vähän sellainen, että kunhan vaan pois pääsisi. Koira teki sinnepäin. Tyytyväinen olen sentään johonkin Millan tekemisistä:

Kauko-ohjauksesta olen erityisen tyytyväinen, koska siinä on aiemmin ollut niin paljon ongelmia häiriön kanssa. Nyt Milla teki kaikki asennonvaihdot ilman lisäkäskyjä, mutta valitettavasti koira liikkui minua kohti yli oman mittansa, joten pisteet 0.

Ruutu oli Millan osalta sähellystä, se lähti vauhdilla, mutta jokin haju vei tytön ihan mennessään ja unohti koko ruudun sitten...

Tunnariin olen tyytyväinen - haisteli rauhassa ja toi oman sen osuessa kohdalle. Puremisesta tuomari rokotti kuitenkin 3 pistettä.

Metallinouto oli myös hyvä!

Muissa liikkeissä oli kauneusvirheitä monenmoisia, mutta jotain pisteitä niistäkin liikkeistä räävittiin kasaan.

Pisteitä siis 181 eikä riittänyt edes tulokseen, joka oli tavoitteena. 

 

Mutta onpahan käyty moisetkin karkelot kokeilemassa, eikä tarvitse toiste minun ja Millan osallistua. Nauru

 

Nyt sitten arvotaan tokon suhteen, että yritetäänkö käydä vielä yksi voittajaluokan koe kokeilemassa, josko koulari irtoaisi vai aletaanko treenaamaan evl:ää, jotta syksyllä siinä luokassa alettaisiin tuloksia yrittämään... Silmänisku